Harjunalustan VPK
Kiekkostenkatu 11
15800 LAHTI
040 774 3795
hvpk[at]hvpk.fi

 

HÄTÄNUMERO 112

Hälytysosasto koostuu täysi-ikäisistä palokunnan jäsenistä, jotka ovat suorittaneet valtakunnallisen koulutusjärjestelmän mukaisesti vähintään sammutustyökurssin. Osaston jäsenet hälytetään tehtävälle teksti- tai puheviestillä GSM:n kautta. (Täydentämässä henkilöhakulaitteet osalla.) Tehtävälle lähteminen perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä siitä makseta henkilökohtaista korvausta.

Hälytystoimintaan osallistuminen edellyttää vähintään 18 vuoden ikää, sammutustyökurssin läpäisemistä, sekä aktiivista osallistumista osaston harjoituksiin.

Hälytysosaston sisällä voi kouluttautua mm. savusukeltajaksi, putoamisvaarallisella alueella työskentelyyn, yms.

 

Palokunta on 1.6.2016 alkaen toiminut osana Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen  vesihuoltoryhmää. Vesihuoltoryhmä muodostuu Lahden VPK:n ja Harjunalustan VPK:n jäsenistä, hälytetään vasteen mukaisesti tiettyihin suuriin tilanteisiin heti, ja muualle pyydettäessä. Tarkoitus on tuottaa pelastuslaitokselle johdettua vesihuoltotoimintaa tilanteisiin, joissa vedenkulutus on päivittäistilanteita selvästi suurempaa.

 

HARJOITUKSET:

PALOASEMALLA MAANANTAISIN

klo: 18.00 - 20.00

 Palokuntatyön linkkejä: